ylapalkki.gif
blankblank
 
 
Esittely
 
Yrityksen nimi muodostuu kahdesta sanasta Fauna (eläinkunta) ja Art (taide). Nimi, kuten yrityksenikin yhdistää kaksi keskeistä asiaa elämässäni eli eläimet ja kuvataiteen. FaunArt on unelma, joka  toteutui marraskuussa 2004 pitkällisen harkinnan jälkeen. Se on todeksi tullut irtiotto, hyppy tuntemattomaan. FaunArtin perustana on ajatus siitä, josko jonain päivänä voisi elättää itsensä edes osin tekemällä asioita joista todella nauttii. Pakkohan sitä on ainakin kokeilla!
 
Piirtäminen on aina ollut rakkain harrastukseni ja olen piirtänyt siitä saakka kun kynä on pysynyt kädessäni.  Savityöt, etenkin kuvanveisto, kiinnostaa myös ja tulevaisuudessa haavenani on  tarjota myös uniikkeja pienoispatsaita. Olen kaikin tavoin itse oppinut ja hionut taitojani vuosien myötä. Tekemällä  oppii ja kokeilemaalla oivaltaa! Tärkeintä on usko omiin kykyihinsä ja kyky oppia virheistään.  
 
Ensimmäiset koiramuotokuvat syntyivät vuonna 1998 äkillisen oivalluksen myötä. Silloin löytyivät myös omimmat välineet ja materiaalit, eli värikynät ja musta paperi. Koirat ovat edelleen keskeisin aiheeni, mutta olen piirtänyt muotokuvia myös kissoista, lapsista ja jopa kilpikonnista.  Vuonna 2002 alkoi yhteistyö Brodeeraus- ja Applikointipalvelu Mirtikin kanssa. Parin vuoden aikana olen suunnitellut ja toteuttanut Mirtikille koira-, kissa- ja  hevosrotuaiheisia brodeerausmalleja. 
 
Toivon Sinulle miellyttäviä hetkiä sivujeni parissa!
Taru Rannikko
 
 
 
blank